Faskia on seittimäinen, monikerroksinen, vahvarakenteinen ,liukas ja vetinen,mutta joustava sidekudos. Pinnallinen faskia on joustavampi ja ilmavampi verrattuna syvempään , joka on tiiviimpää ja jäykempää. Faskia ympäröi lihaksia, verisuonia, hermoja, elimiä ja samalla luo joustavan kulkureitin lymfalle eli imunestekierrolle, suonille ja hermoille.
Faskian kokonaisvaltainen rakenne kattaa koko kehon päästä varpaisiin. Faskia välittää mekaanista jännitystä lihasaktivaation seurauksena. Esimerkkinä toimikoon kestävyysjuoksija. Faskian elastisuus ja voimansiirto yhdistettynä jänteiden kykyyn varastoida ja vapauttaa energiaa tekevät liikkumisesta energiatehokasta. Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani kehon jäähdytysjärjestelmä ja biomekaaninen tehokkuus luovat ihmisistä parhaita kestävyysjuoksijoita tällä planeetalla. Faskia toimii myös vaimentimena eli se pystyy jakamaan yhtenäisyytensä vuoksi ulkopuolista voimaa ,kuten korkealta hyppäämistä. Ulkopuolinen voima jakautuu jalkateristä ylöspäin koko keholle ( faskialle, lihaksille, luille, jänteille ja nivelille), joka ehkäisee puolestaan jalkojen loukkaamista. Faskialla on myös tukeva rakenne. Kuvittele käsiisi vaikka taikina kimpaleet joista toinen on kääritty kelmuun ja toinen ei. Kelmutettu säilyttää muotonsa paljon paremmin.
Jatkumoiden seuraksena ei tule ajatella lihaksia erillisinä toimivina yksiköinä, vaan kokonaisvaltaisesti. Toimintahäiriö jalassa (esimerkkinä jalkaholvin madaltuminen) voi aiheuttaa ongelman lantiossa, mikä voi aiheuttaa kipua niskassa. Keho pytyy sopeutumaan esimerkiksi ryhdin muutoksiin todella pitkään, kunnes sen sopeutumiskyky loppuu ja erilaisia oireita voi ilmestyä. Siksi hieronnassa terapeutti saattaa käsitellä muitakin alueita ,kuin kipeää niskaa.

Traumoilla kuten onnettomuuksilla, retkahduksilla, leikkauksilla tai huonolla ryhdillä on kumulatiivinen eli kasautuva vaikutus kehoon. Liikerajoituksista ja pitkittyneistä kiputiloista faskia menettää notkeutensa. Siitä tulee jäykkä, rajoittunut ja jännitteen lähde muulle keholle. Tästä voi seurata pitkänkin ajan päästä ilmaantuvia oireita.

Ilari Kuikka
Comentarios