Miten päädyin hierojaksi?
Lapsena en koskaan ajatellut että minusta tulisi joku päivä yrittäjä saatikka sitten hieroja. Haaveni oli olla palomies, poliisi tai lentäjä. Myöhemmin mielessäni kävi myös sepän, mekaanikon, parturin tai upseerin ura. Mieleistä minulle on kuitenkin aina ollut käsillä tekeminen ja työn tuloksen näkeminen.
Vanhemmat ostivat minulle ja siskolleni Honda Monkey mopon kun oltiin ihan muksuja. Jotain 1-2 luokkalaisia. Sillä oli kivaa ajella suljetulla tehdastiellä isän opastuksella. Aina kuitenkin harmitti kun tuli jokin vika tai mopo meni rikki. Isä osasi korjata koneita ja laitteita ja otti minut usein viereen seuraamaan huolto tilannetta ( tapahtuu vieläkin..) . Ensin mietittiin mikä on mennyt rikki ja mitä sille voitaisiin tehdä. Tehtiin testejä , poljettiin mopoa ja kuunneltiin. Löydettiin mahdollinen vika , joka korjattiin. Jos ei osattu ,katsottiin kirjasta ja opeteltiin. Pikkuhiljaa suljettiin mahdollisia vikoja, kunnes saatiin mopo taas toimimaan ja päästiin huoletta ajamaan. Se tuntui mahtavalta! Käytännössä samalla tavalla toimii hierontakin.
Yläasteella aloin jo hahmottamaan , että keskittyminen aiheisiin, jotka ei minua vetänyt puoleensa oli todella hankalaa. Suonissani virtasi bensa ja mopo janosi asfalttia. Vapauden tunne oli uskomaton . Se heijjastui valitettavasti arvosanoihin ja koulumenestykseen. Koskaan se ei kuitenkaan huolestuttanut minua, koska tiesin konkreettisesti miten tehdä käsillä asioita ja töitä.
Sitten ripaus historiaa. Suvussani on toiminut paljon ihmisiä lääketieteen ja hyvinvoinnin parissa. Kummitätini sekä edesmennyt isoisäni lääkäreitä, toinen täti sairaanhoitaja ja aikoinaan Karjalassa verenseisauttaja. Verenseisautus on shamanistinen tapa, jossa käytetään loitsuja ja rukouksia pysäyttämään verenvuoto.
"Piäty, veri, vuotamasta,hurme, huppelehtamasta,päälleni päräjämästä,riuskumasta rinnoilleni!Veri, seiso kuni seinä,asu, hurme, kuni aita,kuin miekka meressä seiso,saraheinä sammalessa,paasi pellon pientaressa,kivi koskessa kovassa!"
Kouluun päätin hakea vanhan ja nykyisen treenikaverin rohkaistamana. Intin jälkeen hain kadettikouluun ja pääsy uupui muutamasta pisteestä. Seurasi vuosi erilaisia keikkaduuneja ja koulupaikkojen selailua. Mikään ei oikeen napannut ja harvaan paikkaan pääsin edes pääsykokeisiin. Sitten päätin kuitenkin hakea Jyväskylän hierojakouluun, kuten kaverini kehottikin. Pääsin koulutukseen ja opinnot sujuivat mallikkaasti. Mielessäni pyörikin usein ajatus: ''Voiko työ ja opiskelu olla näin hauskaa ja palkitsevaa?'' .Siihen loppui osaltani alan harkinta. Olin myyty ajatukselle olla yrittäjä ja hyvinvointialan ammattilainen, jolla mahdollisuus lähteä kehittämään ammattitaitoaan maailmalle tai kotosuomeen. Vapaus tehdä asioita, kuten haluaa ja parhaaksi näkee. Sama vapaus mikä tuntui jopa maagiselta mopon satulaan istuessa.
Hyvinvointi-ja hoitoala on tuntunut todella luonnolliselta itselle, vaikken sitä koskaan ajatellutkaan. Johtuuko sitten perimästä vai täysin sattuman kierteistä. Ken tietää. Ongelmien ratkominen ja auttaminen on kuitenkin kuin kirjoitettu minuun. Tulevaisuudessa suuntaan opintoni kohti osteopatiaa, mutta ennen sitä täydennän oppini hierojana valmiiksi kirjojen ja kurssien kautta.
Ilari Kuikka