Ilari Kuikka
Tenniskyynärpää
Lateraalinen epikondyliitti eli tenniskyynärpää on olkaluun sivunastan alueella ilmenevä kiputila. Kipu johtuu ranteen ojentajien jänteiden tulehdustilasta, joka on saatu aikaan usein toistuvilla liikkeillä tai erinäisillä vääntöliikkeillä esimerkiksi toistuvasta ruuvimeisselin käytöstä .Näitä oireita tavataan useimmin maalaajilla, kokeilla, autoasentajilla tai urheilijoilla, mutta voi ilmaantua myös kevyessä toimistotyössä.

Kipukohta sijoittuu kyynärpään viereen , jossa tunnusteltavissa on luinen kyhmy. Tämä kyhmy on nimeltään olkaluun ulkosivunasta, josta pääosta ranteen ojentajista lähtee. Kipu provosoituu esim. puristaessa kättä nyrkkiin. Puristusote voi tuntua voimattomalta ja kivuliaalta. Vaikeimmissa tapauksissa kahvikupin tai maitotölkin nostaminen provosoi kivun.
Kipu alkaa pikkuhiljaa voimistua viikkojen ja kuukausien edetessä. Kipua kuvaillaan enimmäkseen polttelevana ( kuvassa punaisen viivan alueella, voimakkaimmin tähden lähellä).
Hoitomahdollisuuksia on monia. Aluksi on kuitenkin pidettävä huoli, että tulehdustila on ohi ennen kuntoutuksen aloittamista. Elikkä pahin kiputila on ohi. Seuraavaksi esittelen yhden hoitokaavan, jolla olen päässyt hyviin tuloksiin kärsittyäni itsekkin hierojana tästä vaivasta.
HOITO
1. Tulehdustilan rauhoittaminen kylmähoidon avulla.
.Pidetään sivunastan alue altistettuna kylmälle 3-5krt/5-10min/päivä. Tässä toimii jäähauteet, kylmäpussit tai talvella käsi hankeen ( PYYHE VÄLIIN ). Muista tunnustella ja tarkkailla aluetta. Ei pyritä kuitenkaan paleltumiin.
Kylmä turruttaa kipureseptoreita ja laskee turvotusta .
Voi vaatia kylmähoitoa useita päiviä
2. Koko käden hieronta 2-5krt riippuen vakavuudesta.
Hieronnassa painottaen käden ojentajalinjaan.
Hieronnalla saadaan jännealueelle parannettua aineenvaihduntaa.
Venyttämällä lihaskalvoja ja käsittelemällä triggerpisteet saadaan kivunlievitystä oirealueelle.
Mobilisoidaan ranteen lihakset, eli tuodaan luonnolliset liikeradat ranteeseen takasin.
3. Liikehoitona ranteen koukistus.
Tämän liikkeen voi tehdä kuminauhalla, käsipainolla, kahvakuulalla tai DIY tyyppisesti , kuten tapana on.
Painon ja vastuksen ei tarvitse alussa olla iso. Haetaan täysillä liikeradoilla toistoja ranteen koukistajille.
Koukistusliikkeen valitsin siksi, koska tässä liikkeessä ojentajapuoli venyy. Valmiiksi ylikuormitettua puolta on alkuun turhaa lähteä vahvistamaan.
Kysinen nippuside bonaqua viritelmä tulee nettikauppaan vuodenvaihteessa. Tuote ei sisällä vettä eikä nikkarointivasaraa. Osta omasi hintaan 29,90€. ( Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. )